Jo Nesbø – Isänsä Poika

Sain joululahjaksi Jo Nesbøn Isänsä Poika -kirjan. Ihanaa, sillä olen aina pitänyt Nesbøn karkeasta dekkarityylistä Harry Hole -sarjaa lukiessani. Nesbøn kirjoissa on oikean elämän rosoisuutta. Ihmiset ovat kaikkea muuta kuin täydellisiä. Tavalliset ihmiset tekemässä vääriä valintoja tai elämän laitapuolen kulkijat yrittämässä korjata tilanteita paremmiksi. Rappiolla olevilla ihmisillä on ollut mahdollisuus tehdä asioita aikoinaan toisin, mutta lähtökohdat olivat valmiiksi surkeat tai surullisten yhteensattumien kautta ja niiden huonojen päätösten kautta elämä on lipunut rikollisuuteen, huumeisiin ja prostituutioon.

Isänsä poika pitää lukijan otteessaan jännittävän kirjan läpi. Juoni on kiehtova ja kimurantti, eikä kirjaa malta lopettaa lukemasta. Kirjan vahva tunnelma kulkee läpi kaikki 528 sivua. Kirjan päähenkilö on jo 12 vuotta vankilassa virunut murhamies ja narkomaani Sonny Lofthus, jolle toimitetaan huumeita vastineeksi muiden tekemien rikosten tunnustamisesta. Korruptoituneet virkamiehet mahdollistavat vankilan laittomuuksia. Sonnyllä on erityisen lempeä, vaitonainen puhetyyli ja kyky kuunnella. Vuosien varrella muut vangit ovat alkaneet luottaa Sonnyyn enemmän kuin vankilapappiin. Paatuneet rikolliset käyvät hakemassa synninpäästöä Sonnyltä eikä papilta. Huumeista huolimatta tai ehkä niiden takia Sonnyä pidetään mitään ymmärtämättämänä, harmittomana ja luotettavana. Sonny tokenee huumehöyryisestä maailmastaan, kun kuolemansairas vanki käy keventämässä omaatuntoaan tunnustamalla syntinsä Sonnylle merkityksellisestä asiasta. Sonny virkoaa tyhjiöstään ja ryhtyy jakamaan oikeutta itse. Hän saa kintereilleen molemmat: rikollisjengin ja lainvalvojat. Lukiessa mielessä käväisee: mikä on oikein, mikä väärin?

Kirja on pelottava kuvatessaan huumeiden käyttöä ja sen raadollisuutta. Murhat, prostituutio, parittaminen, ihmiskauppa ja julkea ahneus ovat kirjan synkkää puolta. Tilanteen kurjuudesta huolimatta koin myötätuntoa surkeaa Sonnyä kohtaan.

Minusta kirja oli erinomainen ja hyvin kirjoitettu dekkari. Kiitos joulupukille kirjasta!



Wikipediasta löytyy tietoa Jo Nesbøstä suomeksi ja englanninkielisiltä virallisilta sivuilta lisää.

Jo Nesbø (2014), Isänsä poika. Suom. Outi Menna. Johnny Kniga kustannus: Helsinki. 528 sivua. ISBN 978-951-0-40856-8.

Paula Havaste – Tuulen vihat

Äitini osti itselleen joululahjaksi Paula Havasteen kirjoittaman Tuulen vihat -kirjan. Sain sen häneltä lainaksi vuodenvaihteessa. Meillä on tapana antaa toisillemme kirjoja joululahjaksi, mutta tällä kertaa äitini varmisti saavansa myös sen kirjan, jonka lukemisesta hän ihan varmasti nauttisi. Olemme muutaman kerran veljeni kanssa ostaneet kumpikin vähän eriskummallisia kirjoja äidilleni, hyvin erilaisia siihen nähden, mitä hän yleensä lukee.

Luin Tuulen vihat kahdessa päivässä. Se oli kepeää ja sujuvaa luettavaa. Ihan rahtusen mietin, onko kirjan kirjoittamistapa mielestäni liian yksinkertainen, lapsellinen. Ei se sittenkään ollut. Se oli kirjoitettu myös vähän vanhahtavaan tyyliin, mutta sillä oli haettu, näin oletan, sopivaa tunnelmaa kirjan tarinan aikakauteen 1100-lukuun. Onneksi Paula Havaste ei liioitellut ja sortunut ylilyöteihin kirjoitustyylissä.

Kirja kertoo tarinan nuoren naisen, Kerten elämästä 1100-luvulla. Kertte varttuu verrattain vauraan tuvan isännän ainoana tyttärenä naimaikäiseksi naiseksi. Hän vahvistaa oman isännän ja emännän liittonsa täysikuun aikaan hyppäämällä miehensä kanssa käsikkäin nuotion yli. Kuten kirjan nimestä voi arvata, tuulen vihat koettelevat Kerten tuvan väkeä monen muun pulmatilanteen lisäksi. Kirja päättyy sopivasti, yksi kokonaisuus kerrottuna. Jään mielenkiinnolla odottamaan tarinan jatkoa.

Tuulen vihat takakannessa mainitaan, että kirja on uuden sarjan ensimmäinen osa. Havaste on panostanut kirjassaan kyseisen aikakauden tapoihin ja kansanperinteen kuvaamiseen taikoineen, loitsuineen ja uskomuksineen. Kristinusko häämöttää edessäpäin ja piispa Hentrikki hiihtelee kirjan loppupuolella. Kirjassa oli paljon kauniita loitsuja ja runolauluja. Ne sopivat tarinaan ja sen kerrontaan.

Kirjan loppuun on koottu yhteen tarinassa esiintyviä taikoja ja uskomuksia. Havasteen huolellinen perehtyminen niihin ja niiden selittäminen antavat ajankuvaukselle uskottavuutta ja herättävät mienlenkiintoa. Itselleni nousi kysymys, löytyykö jostain lisää mukaansa tempaavaa luettavaa, jossa on esitetty tietoa kyseisen aikakauden elämäntavoista. Vaan ei kirjaa kannata liikaa kehua, muutoin saattaa kade herätä.

Ruoka

Kirjojen lisäksi rakastan hyvää ruokaa ja ruoanlaittoa. Minä pidän kirjoissa mahdollisimman yksityiskohtaisesta kerronnasta ruoanlaittoon liittyen. Kokonaiset reseptit tosin saattavat häiritä varsinaista tarinan seuraamista, mutta eivät aina. Tuulen vihat -kirjassa kuvataan ohimennen ruoanlaittoa, olihan se keskeinen naisten työ siihen aikaan. Kapakala, suolaliha, kuivattu leipä, puurot ja padassa haudutetut kasvikset sekä lihat toistuvat tämän kirjan aterioilla. Metsän antimet: marjat, sienet ja erilaiset kasvit ovat nekin tärkeitä ruoan rikastuttajia. Erääseenkin leipään jauhettiin mukaan kuivattuja pihlajanmarjoja. Ajattelin tehdä joskus myöhemmin kirjan innoittamana piispa Hentrikin nauttimaa karitsapataa nauriin kera, sivut 347-349. Laitan ruokaa valmistettuani linkin kommentteihin, joka ohjaa suoraan reseptiin ruokablogini Hiidenuhman keittiössä sivuilla.


Paula Havaste (2014), Tuulen vihat. Gummerus: Helsinki. 383 sivua. ISBN 978-951-20-9718-0

Alkuun

Keski-ikäinen lukutoukka ilmoittautuu kirjablogien maailmaan. Olen hyvin pitkään aikonut ryhtyä pitämään kirjablogia. Olen myöskin aikonut kirjoitella ajatuksiani yleisesti elämän eri alueilta. Nyt vihdoin sain aikaiseksi yhdistää nämä kaksi aatosta samaan blogiin: Hiidenuhman mietteitä – pohdintaa kirjoista ja elämästä. Ruokablogiini Hiidenuhman keittiössä ne eivät suoraan istu. Hiidenuhman keittiössä -blogissa löytyy muun ruoanlaiton lisäksi kirja-arvioita keittokirjoista sekä ruokareseptejä, jotka olen keittokirjoista tai muista lukemistani kirjoista poiminut talteen.

Aloittelin tämän blogin rungon tekemisen jo 11.3.2013 ja kirjoitin muistiin seuraavan tapahtuman:
Lueskellessani kirjaa, havahduin ystäväni saapumiseen. Nolostuneena laiskottelustani, tunnustin hänelle, että nautin suunnattomasti lukemisesta ja siitä, että kirja vangitsee minut hetkellisesti maailmaansa. Maailmaan, josta ei halua irrottautua, ei edes murhadekkareita lukiessa. Ystäväni sanoi, että ehkä me kiltit ihmiset tykkäämme lukea näistä murhista ja muista kurjista asioista kertovia tarinoita, jotta meidän ei tarvitse itse koskaan tehdä kauheuksia. Lukeminen on ihanaa!

Toivottavasti viihdyt sivuillani!


Hiidenuhma